Tärkeysjärjestyksiä

Elämässä on tarpeen toisinaan pysähtyä katsomaan kuljettua matkaa ja tutkimaan omaa suhtautumistaan maailman menoon. Minulle yksi jokavuotinen pysähtymisen kohta on Älä laihduta -päivä, jota vietetään toukokuun kuudes päivä. Päivä pysäyttää meidät miettimään suhdetta omaan kehoon, ulkonäköön, kauneusihanteisiin, laihduttamiseen ja laihuuden tavoitteluun.


Olen osallistunut Älä laihduta -päivän tapahtumiin jo monena keväänä. Mitä useammin olen mukana sitä vahvemmaksi muuttuu käsitykseni siitä, että ulkonäkö ei ole elämässä kovinkaan tärkeä asia. Olen laiska tälläytymään - jos laittaudun, teen sen yleensä omaksi ilokseni tai esimerkiksi juhlan kunniaksi, en saadakseni ihailua tai hyväksyntää toisilta. Sillä siihenhän ulkonäön ja kehon muokkaamisella usein pyritään: saamaan hyväksyntää pinnallisista, näkyvistä asioista tai keräämään ihailua suorituksista, joihin oma keho pystyy. Samalla käy helposti niin, että ihminen itsessään muuttuu pelkäksi kuoreksi ja suoritukseksi.


Olen minäkin suoritusvaiheeni elänyt. Itsetuntoni oli pohjassa, identiteettini hukassa - sen tilalle kasvoi syömishäiriö. Syömishäiriön suorituksissa jopa minä, omasta mielestäni epäonnistunut ja huono ihminen, pystyin menestymään. Voitin nälän yhä uudelleen. Liikuin aina hieman enemmän, aina vähän pidemmän matkan. Aluksi tapani tuotti tulosta: tunteet, pelot ja ahdistukset pysyivät aisoissa, kun elämä pyöri ruuan ja liikunnan ympärillä. Mutta kauan illuusio ei kestänyt. Alkoi vuosien tasapainoilu niukan syömisen, pakkoliikunnan, masennuksen ja ahdistuksen kehissä. Lopputuloksena oli sekä fyysinen että henkinen romahdus ja vuosikausien ponnistelu kohti takaisin tasapainosta, omannäköistä elämää, tervettä itsetuntoa ja hyvinvointia.


Kulkemani tien jälkeen suhtaudun suorittamiseen - liittyipä se sitten ulkonäköön tai johonkin muuhun - varauksella. En halua suorittaa, se ei ole minulle tärkeää. Tärkeämpää on voida hyvin, tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä ja oikealta, sitä mikä vie minua oikeaan suuntaan. Tärkeämpää on löytää ympärilleni asioita, joihin haluan uppoutua, ja ihmisiä, jotka saavat minut iloitsemaan. Tärkeämpää on keskittyä kasvattamaan henkisiä kykyjä - ajattelua, tunteiden käsittelyä, ymmärrystä - ja sitä kautta löytää sisäistä tasapainoa, voimaa ja rohkeutta elää, kykyä nauttia elämästä. Tärkeämpää on juosta lapsen kanssa suunnistuskoulussa kuin treenata itseään äärirajoille. Tärkeämpää on elää. Ja elämä ei ole suoritus.


Siinä minun tärkeysjärjestystäni lyhyesti. Ja vain minä voin määritellä, mikä minulle on tärkeää. Aivan samoin kuin sinä voit määritellä oman tärkeysjärjestyksesi. Voimme toki alkaa tapella siitä, kenen järjestys on oikea ja kenen väärä - mutta saamme todennäköisesti kinastella hamaan loppuun asti. Ihmisten suhde toisiinsa on aina toiseus. Ymmärrystä, yhteyttä, kohtaamisia, kosketuksia. Kyllä, niitä välillämme voi olla. Mutta sinun maailmasi on silti sinun omasi ja minun maailmani on minun omani. Täydellisyys, täydellinen ymmärrys, on siksi mahdottomuus myös kohtaamisessa. Ja se pakottaa meistä jokaisen tekemään itse oman ajatustyömme, omat valintamme, omat tulkintamme maailmasta - ja samalla ottamaan vastuun omasta elämästä.


Olennaista ei olekaan pysähtyä vertailemaan itseään tai tärkeysjärjestyksiään toisten kanssa, vaan löytää oma, juuri itselle sopiva tapa olla ja elää. Sillä meistä jokainen on pohjimmiltaan hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on - ilman kehonmuokkausta, kilpailua, vertailua tai hierarkioita. Jokainen voi nauttia rauhassa omista tärkeistä asioistaan ja omista kyvyistään. Olla rauhassa hyvä, niin kuin lapset tämänvuotisessa Älä laihduta -päivän videossa.